FC Futuran naisjoukkue jatkaa tappioitta IV-divarissa otettuaan täyden pistepotin ottelussa KP-75 vastaan sunnuntaina.
Ottelu oli Futuran hallussa alusta loppuun asti. Kotijoukkue kuitenkin tuhlasi jälleen kymmenkunta hyvää maalintekopaikkaa ennen kuin huikean ottelu pelannut Aada Elfvengren vei Futuran johtoon toisella puoliajalla. Pari minuuttia myöhemmin Aada viimeisteli loppunumerot 2-0 hienolla kaukolaukauksella.
Futuran naisjoukkueen peli alkaa olla uomissaan, ja kunhan vielä viimeistelyä parannetaan, voidaan hyvillä mielin mennä tuleviin otteluihin.
1-0 Aada Elfvengren (Reetta Pellikka)
2-0 Aada Elfvengren (Inga Savolainen)
Orimattilan neliönmuotoisella hiekkakentällä pelattiin tasainen ottelu Orimattilan petojen ja Futuran välillä. Lopulta myös pisteet tasattiin.
Futuran osalta tulosta ja peliesitystä voidaan pitää ihan tyydyttävänä huomioon ottaen lukuisat poissaolot sekä se seikka että joukkue on harjoitellut viimeisen kolmen vuoden aikana noin kolmesti hiekalla.
Futuran naiset puskivat päätään kerta toisensa jälkeen petojen kivikovaan puolustukseen, joka purki pallot pitkänä ja varmasti pois omalta alueelta. Kun noin kymmenen minuuttia oli ottelua pelaamatta, sai kotijoukkue vähän kyseenalaisen rankkarin. Maalivahti Karolina Fager sai vähän näppejä väliin, mutta veto oli sen verran kova, että pallo meni verkon perukoille.
Futura ei kuitenkaan luovuttanut ja kova painostus tuotti tulosta minuutti ennen loppuvihellystä kun Sara Rädyn hieno kaukolaukaus upposi pienen kimmokkeen kautta maaliin.
0-1 Opedot (rp)
1-1 Sara Räty (Johanna Susineva)
Futuran naiset ottivat täyden pistepotin IV-divisioonassa kauden avauspelissä lahtelaista Stars/Ladya vastaan näytöstyyliin.
Peli alkoi Futuran kovalla painostuksella joka tuotti myös maalintekopaikkoja. Viimeistellyssä oli kuitenkin parantamisen varaa, mutta lopulta Futuran kahdeksannesta tekopaikasta Reetta Pellikka laittoi pallon maalin. Painostus jatkui koko ensimmäisen puoliajan ja maalivahti Karolina Fager taisi koskea palloon kerran tai kaksi. Lisämaaleja ei kuitenkaan tullut, joten tauolle mentiin 1-0 lukemissa.
Toisella puoliajalla jatkettiin siitä, mistä ensimmäisellä jäätiin. Kun kolme minuuttia oli pelattu, puski Henna Räty kulmapotkusta upeasti yläkulmaan. Futura jatkoi painostusta läpi ottelun. Kun vielä Inga Savolainen ja Lotta Nyberg onnistuivat maalinteossa, kirjattiin loppunumeroiksi 4-0 kotijoukkueen hyväksi. Lupaava Ida Ceder teki ottelussa vahvan debyytin edustusjoukkueessa.
1-0 Reetta Pellikka (Anna Aaltonen)
2-0 Henna Räty (Heidi Stolt)
3-0 Inga Savolainen (Kaisa Fredriksson)
4-0 Lotta Nyberg (Johanna Susineva)
Futuran nuori naisjoukkue sai ryhmänsä kokoon vasta noin kuukausi ennen viime sarjakauden alkua, joten sarja meni tuloksellisesti melko huonosti ja lopulta joukkue putosi sarjaporrasta alemmaksi IV-divisioonaan. Pelillisesti joukkue otti suuria harppauksia eteenpäin ja syyskierroksella naiset pystyivät haastamaan jopa kärkiseurat tasaväkisiin taistoihin.
Nyt joukkueen runko on pysynyt samana reilun vuoden ajan ja talvi on harjoiteltu kokoniemen ahtaalla talvikentällä hyvin. Naiset odottavat innolla sarjakauden alkua ja hyvien harjoitusotteluiden jälkeen luottamus nousuun takaisin III-divisioonaan on kova.
Futuran naiset rakentaa jatkuvasti joukkuettaan kohti tulevaisuutta. Tulevalle kaudelle on taas nostettu erittäin lupaavia nuoria pelaajia naisten edustusjoukkueen rinkiin. Heistä osa voi jo tulevalla kaudella olla suuressa roolissa joukkueen tavoitellessa nousua sarjaporrasta ylemmäksi.
FC Futuran naiset pääsivät viime kauden ensimmäistä kertaa seuran historiassa kokeilemaan pelaamista kakkosdivarissa. Vaikka joukkue lopulta sijoittui viimeiseksi ja putosi takaisin kolmoseen saivat naiset kuitenkin paljon kokemusta ja kovia pelejä tältä sarjatasolta.
Nyt Futura Naiset lähtee uuteen sarjakauteen kolmosessa hyvillä mielin. Viime kauden kapea pelaajarinki on saanut paljon vahvistuksia omista junnuista, joita on nostettu edustusjoukkueeseen.
Tervetuloa seuraamaan viihdyttävää naisjalkapalloa tulevalla kaudella.


